maanantai 23. joulukuuta 2013

Säästötavoitteeni vuodelle 2014


Olen miettinyt, mitä haluan saavuttaa vuonna 2014 säästämisen / varallisuuden kerryttämisen saralla. Tavoitteiden kirjaaminen edesauttaa niiden toteutumista ja luo tietyn paineen päästä jopa parempaan tulokseen.

Tavoitteet ovat varsin yksinkertaiset:

 1. Säästötilin saldon haluan kasvattaa tulevan vuoden aikana 1500 euroon. Rahan ei tarvitse olla yhdessä paikassa, riittää että se on käteisenä, ns. pesukonerahastona helposti päivässä tai kahdessa nostettavissa olevana.

2. Pidemmän tähtäimen säästöt alkuun, tavoitesumma 1000€. Nämä ovat kiinni osakkeissa, osuuksissa, rahastoissa ym. Käteiseksi muutettavissa tarpeen vaatiessa, ei tarvitse olla heti saatavilla. Pidempi tähtäin tarkoittaa sitä, että sairastumisen tmv. elämäntilanteen sattuessa ja tulotason tippuessa, nämä säästöt korjaavat tilannetta. Tämä on toissijainen niin kauan kunnes ykköskohdan vararahat ovat kasassa.

Yksinkertainen suunnitelma. Ykköskohdan vararahoista on jo oikeastaan puolet koossa, kuukausitahdiksi riittäisi siis noin 150€/kk. En halua tavoitella kuuta taivaalta, sillä velkatavoitteideni kanssa riittää kyllä urakoimista. Kovin kaukana ei ole se aika, kun vararahastoa pystyn kartuttamaan varsin nopeasti tarpeelliselle tasolle. Jos tällä hetkellä maksan jopa lähes 800€ / kk lainanlyhennyksiä (ei sisällä asuntolainan kuluja), voi laskea 1+1 kuinka paljon säästäminen helpottuu kun kulutuslainat on maksettu loppuun. Tosin tuollekin vapautuvalle rahasummalle on jo mietitty käyttöä.

Paljon kirjoitetaan siitä, että jemmassa olisi hyvä olla parin-kolmen kuukauden menoja vastaava summa tai kolmen kuukauden tuloja vastaava summa. Tähän voisi pyrkiä, hitaasti ja tasaisen varmasti. Mutta ei vielä vuoden 2014 aikana. Jatketaan tällä tahdilla, niin että elämänlaatu kuitenkin pysyy mielekkäänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti